|
TUKEFIN2-OHJELMA KÄYNNISSÄ
Infra-alan tuottavuusohjelma Tukefin® on käynnistynyt. Mukana ryhmähankkeessa on
tällä kertaa 30 organisaatiota. Tukefin konseptin mukaisesti ensimmäisessä vaiheessa
tehdään hankinta- verkosto ja kumppanuuskyvykkyyksiä selvittävä nykytila-analyysi.
Lisäksi organisaatiot mittauttavat ns. hukkaprofiilin.
Helmikuussa käynnistyvät Oivallusvaiheen valmennukset. Valmennustilaisuuksia on yhteensä neljä.
Tukefin 2 hankkeessa jokainen taho on sitoutunut pilotoimaan uudistettuja, yhdessä kehitettyjä
hankintaa ja projektinaikaista yhteistä toimintaa koskevia toimintamalleja.
Toimintamalleja kehitetään Sovelluspäivillä, jotka käynnistyvät huhtikuussa.
Lisää pilottiprojekteista helmikuun lopulla.
LCI-FINLANDIN RYHMÄHANKE KÄYNNISTYMÄSSÄ
Lean Construction Institute Finland (LCI-Finland) on käynnistämässä yhteistyössä
Oulun Yliopiston,Liikenneviraston, Skanska Oy:n, Sweco PM Oy:n, NCC Rakennus Oy:n,
WSP Finland Oy:n Morenia Oy:n sekä SuomenTalokeskuksen kanssa 2,5 vuotisen ryhmähankkeen.
Hanke Lean tuotantofilosofian, menetelmien ja työkalujen soveltamisesta rakennusteollisuuteen
koostuu yhteisistä tutkimus- ja soveltamisosioista eli työpaketeista, johon kaikki
osallistuvat organisaatiot ovat sitoutuneet. Lisäksi jokaisella organisaatiolla on omia
organisaatiokohtaisia Lean Construction:iin liittyviä kehitysprojekteja.
Hankkeen ohjausryhmä organisoituu maaliskuussa 2010.
Lisätietoja hankkeen valmistelusta voi kysyä:
Harri Haapasalo, D.Sc. Tech., M.Sc. Econ.
Professor in Industrial Engineering and Management
Office TF320 , 3rd floor, entrance R, 2S, 2T -doors
University of Oulu, Department of Industrial Engineering and Management
P.O. Box 4610, FIN-90014 University of Oulu, FINLAND
tel:+358 8 5532931, Mobile: +358 40 5182275, fax:+358 85532904,
e-mail: harri.haapasalo (at) oulu.fi, Internet:http://www.tuta.oulu.fi
Lauri Merikallio, DI, Partneri
Vakeva Oy
Kartanonkuja 7 C
02360 Espoo
Tel. +358 400 450217
e-mail: lauri.merikallio (at) vakeva.fi
|